Kesse ja Noppe ovat koko aikuisikänsä syöneet Royal Canin Mini Adult- nappuloita, kuivana. Ihan hyvin ovat toimineet, ruoka maistuu, ei allergioita eikä muita vaivoja.

Kasvattaja kyseli facebooksivullaan kokemuksia penturuokinnasta ja vertaili itse eri ruokia. Hän mainitsi, että kokemuksensa mukaan Royal Canin penturuoka valuttaa silmiä. Tästä sitten aloin pohtia, että Kessellä ja Nopellahan silmät valuvat, mutta ei ole mitään silmasairautta. Olen ajatellut, että kaupungissa on aina sen verran katupölyä koiran silmiä ärsyttämässä. Lisäksi asumme lähellä merta ja aina tuulee.

Tuumin kuitenkin, että voisihan se olla hyvä muutenkin kokeilla eri ruokia. Olisin ehkä heti siirtynyt kokeilemaan suositeltuja Acanan nappuloita, jos niitä olisi Mustista ja Mirristä saanut. Mutta niitä ei sieltä saanut, joten päädyin Applaws- nappuloihin, joissa on 75 % lihaa. Suoritin nappulan vaihtoa pikkuhiljaa kahden viikon aikana. Mutta siltikään se ei tuntunut sopivan. Kesselle tuli vatsavaivoja ja Nopen makuun nappulat olivat liian suuria. Ehkä 75 % lihaa on tavalliselle kotikoiralle liikaa. Seuraavaksi ostin Megaeläimestä Acanan nappuloita vähän yli kahden kilon kokeilusäkin. Acana- nappuloita sitten taas lisäilin enenevässä määrin normi ruokaan. Ne toimivat ja tilasin isomman säkin. Koostumus tuntuu hyvältä; 60 % lihaa, kananmunia & kalaa, 20 % hedelmiä & kasviksia ja 20 % matalaglygeemistä Alberta- kauraa. Koirat juovat enemmän vettä kuin RC;n aikaan, mutta se nyt ei ole mikään haitta. Silmien valuminen on selvästi vähentynyt. Joten nyt Kesse ja Noppe syövät Acana- nappuloita.