Pihakoirat muodostavat hassuja kuvioita, yksinään ja yhdessä. Tässä kaksi kuvaa aiheesta Noppe & Kesse jonossa. Harvemmin muuten näin että Kesse on Nopen takana.

Päät pystyssä ja hännät heiluu!

Päät alhaalla, hännät alhaalla.

Sitten kuvasarja Kesse kainalossa.

Tässä vielä silmät suurina.

Tässä jo luomet lähestyvät toisiaan.

Toinen silmä kiinni ja toinenkin menossa.

Tässä koira nukkuu ja nukkui muistaakseni yhden elokuvan ajan.

Noppe oli eilen agilityssä, Kesse ei. Tyhmyyksissäni alkuvuodesta peruin Kessen treenipaikan kevääksi, kun luulin Kessellä olevan muuta puuhaa...Kesse käy ryhmässä silloin, kun joku on pois. Kessellä on sellainen tapa, että, kun ollaan lähdössä jonnekin paikkaan/harrastukseen, josta Kesse pitää erityisesti: agilityyn, torpalle, Kesse makaa sohvalla tyynenä. Ei tule eteiseen, ei hötkyile. Eilen Kesse makasi sohvalla, kun Nopen kanssa lähdimme. Kesse, joka ei hauku omia aikojaan, oli alkanut haukkua lähdettyämme. Ikäänkuin ilmoittaakseen:"Hei, jotain unohtui!" Kesse oli lopettanut heti haukkumisen, kun isäntä kertoi, että Kesse pääsee myöhemmin saunaan. Moneen viikkoon ei meillä ole saunaa lämmitettykään. Kesse saunoikin sitten varmaan puoli tuntia yhtä soittoa. Sekä muiden kanssa että yksinään.

Yksi asia mistä pitäisi tehdä video/ääninauha, on pihisten moninaiset äänet. Tietysti on monenlaista haukkuääntä, urinaa monta sorttia, naukumista, "kehräystä", vaatimus vingahtelua...