Tänään Noppe täyttää 2 vuotta. Olemme siis kohta kaksi vuotta saaneet elää kahden koiran kanssa ja se jos mikä on rikastuttavaa

Kesse ja Noppe ovat samanlaisia, mutta ah,samalla niin erilaisia

Kesse on kookas, rauhallinen, mutta leikkisä ja itsevarma koira, joka pelkää vain ilotulitusta ja imuria. Nykyään jo vähemmän imuria. Kesse ei pidä autoilusta. Noppe on pieni ja vilkas, rakastava otus, joka ei ole ilotulituksesta eikä imurista ole moksiskaan myös autoilu maistuu. Noppe suhtautuu kuitenkin varauksellisesti vieraisiin ääniin, tummiin vähän erikoisempiin vastaantulijoihin eikä Noppe ole täysin sisäsiisti. Luulen, että olemme sortuneet Nopen kanssa siihen mistä Sirpa Pihlajaniemi kirjoittaa uusimmassa Pihauksessa kirjoituksessaan " Virheet ja kuinka ne korjataan". Meilläkin oli aikaisemmin iso koira. Monta isoa koiraa. Niiden söpöyteen ei langennut niin kuin pihiksen söpöyteen. Kessen ja meidät "pelasti" se, että Kesse kävi kaksi vuotta sitten parin kuukauden koiraantumisreissulla Satamoilla ja sai tällä päivämäärällä viisi suloista pentua.

Koirailu on siitä mukavaa, että aina voi korjata virheensä. Siis tiettyyn rajaan asti. Nyt hauskempiin asioihin! Sillä hauskaa Kessen ja Nopen kanssa suurimmaksi osaksi on.

Tuntuu, etttä näistä kuvista ja tilanteista on jo pitkä aika.(Noppe 7 viikkoinen)

Tässä uusimmat kuvat Nopesta. Noppe ei oikein malttanut asettua "virallisiin" 2 -vuotis kuviin.

Kiiltävä kylki.

Suloinen istuja.

Riehakas leikkijä!

ONNITTELEMME 2 VUOTIAITA DJINNEJÄ!