Lueskelen aina suurella innolla Maikin kirjoituksia Armin elämästä ja nyt tietysti kahta suuremmalla innolla, kun on suloinen Kerttukin liittynyt laumaansa. Koitin jo laittaa kommettia Maikin blogiin, mutta eihän sinne paljoa mahdu, joten päätin pohdiskella eloa kahden koiran kanssa täällä omassa blogissa. Kesse makaa viereisellä tuolilla ja pitää päätään sylissäni, kun kirjoitan.

Ensin alkuun oli meilläkin hankalaa kävely kahden koiran kanssa. Kesse paineli panta kireellä ja Noppe huuhaili sinne tänne. Ajattelin jo, että pitkiä kävelyitä ei enää koskaan voikaan tehdä. Mutta kummasti ovat siitä rauhoittuneet. Siinä tietysti ovat auttaneet agility, toko, hurjat yhteiset leikit, ikä...

Mitä tulee toisten koirien tapaamiseen; Noppe on kohta kaksi vuotias, tapaa mielellään toisia koiria, mutta mielistelee vieläkin noin puolia vastaan tulevista koirista. Kesse ja Noppe ovat niin erilaisia luonteita. Kesse kohtaa, on aina kohdannut kaikki vastaan tulevat isot ja pienet koirat, pysty päin. Kessellä on myös oma tarkka" tila" johon vain harva koira on tervetullut. Rajan ylittämisestä Kesse huomauttaa lyhyesti ja napakasti.

Kesse ja Noppe ovat edelleen liian paljon yhdessä eli Noppea ei ole totutettu olemaan yksin. Pitäisi kyllä ryhtyä siihen. Mitä tulee leimautumiseen, Noppe on täysin leimautunut minuun. Noppe seurailee minua ja on aina siellä missä minäkin.Noppe pitää Kesse mammaa kaverinaan, jonka kanssa voi leikkiä hurjiakin leikkejä ja, jonka valta-asemaa voi koittaa aina haastaa. Kesse viettää itsenäisempää elämää kuin Noppe. Kun Noppe tuli Kessen kanssa kotiin Satamoilta, Kesse oli pitkään hyvin loukkaantunut siitä, että Noppe ylipäätään tuli mukana. Kessen mielestä olisi riittänyt ne ensimmäiset seitsemän viikkoa minkä se jo pentueelle antoi. Nythän tilanne on onneksi toinen. Kesse on hyvin tottunut kaveriinsa; leikkii ja touhuaa Nopen kanssa, odottelee aina lenkillä, että Noppekin saa haisteltua mielnkiintoisen kohdan. Onhan koiran tiineys aika, synnytys ja imetys varmasti nartulle raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesse oli siis varmaankin jonkin verran rasittunut ja olisi halunnut levätä rauhassa. Tälläisessä tilanteessahan koira saattaa käyttäytyäkin vähän oudosti.

Ne ajat ovat kuitenkin menneet enkä voi sanoa, että voi sanoa, että Noppe olisi omaksunut Kesseltä mitään huonoja tapoja. Oikeastaan päin vastoin. Noppe on herkkä kuuluville äänillä ja vaikuttaa siltä, että Kesse haukahtelee Nopen seuraksi.

Ja sitten tärkein; suloisia koiria torpalla kesän päättäjäisviikonloppuna.

Lopuksi vielä kesäisiä sadekuvia(se kesän ainoa sade!) ja rehevä syksykuva torpalta