Olimme koirien kanssa torpalla kevättä avaamassa. Vasta vähäiset kasvun merkit näkyivät; muutama hento sinivuokko ja joitakin vihreänä hohtavia mansikanlehtiä. Silti oli niin ihanaa! Selkeä, paljas maisema!

Koirat nauttivat maalla olosta täysillä. Kesse ja Noppe kirmasivat ympäri pihaa perä perää kuin varsat laitumella. Välillä ne rauhoittuivat vähän jyrsimään kepakoita tai haistelemaan tuulta. Ihminen ei tiedä mitä koira ajattelee tai minkälaisia hajuja se haistaa ja miten kaukaa niitä hajuja edes tulee, kun koira istuu rauhassa kaivonkannella tai ulkoportailla vain kirsu vienosti väpättäen. Vietimme maalla kolme päivää ja ulkoilimme 5- 6 tuntia päivässä. Lähes koko ajan olimme kaikki kolme ”täydessä työn touhussa”. Se on aika paljon niin kaupunkilaisihmiselle kuin kaupunkilaiskoiralle. Eli rauhoittumishetkiä ilmeni koko ajan enemmän ja enemmän.

Tehtyäni aina pari tuntia pihatöitä ja heiteltyäni siinä lomassa keppiä lähdimme koirien kanssa kävelyille metsään. Sieltähän löytyi toinen toistaan mahtavampia karahkoja, joita kiskoa! Ai, että Kesse ja Noppe juoksentelivat onnessaan edestakaisin. Minä nautin paitsi luonnon kauneudesta myös koirien ilon katselusta.

Illalla saunottiin ja koirat nauttivat kanssani  pehmeistä löylyistä. Öisin, kun oli vähän kylmä Kesse ja Noppe keksivät asettua jonoon ihan kroppani viereen peiton alle. Näin meillä kaikilla oli lämmin!

Maalta tultua huomasin Kessellä alkaneen valeraskauden. Onneksi se on kuitenkin luokkaa medium. Vinku-Possoa hoivataan ja jonkin verran itkeskellään. Koiran huomioiminen, leikkiminen ja paikan vaihdos auttavat kuitenkin vaivoihin.

Huomenna on Lahden näyttely ja sieltä suuntaamme taas viikoksi Saarijärvelle opintojeni pariin. Sieltä tultuamme kerron seuraavassa postauksessa paitsi sen kuinka viikko on koirilta sujunut myös opintoihini kuuluvasta yön yli vaellusretkestä Salamajärven Kansallispuistoon, jonne lähtevät tietysti mukaan myös Kesse ja Noppe.