Vietimme neljän koiran joulua Siuntiossa. Emäntäkoira Wilma suhtautui omistavasti reviiriinsä ja seurasi herkeämättä Kessen ja Nopen touhuja. Niitähän ei kovin paljon ollut, koska Wilma murahteli jos koirat liikkuivat. Kesse ja Noppe tyytyivät aika lailla istumaan sylissä. Tämä siitä johtuen, että kyläpaikassamme koirat eivät saa maata sohvalla, mutta saavat olla sohvalla sylissä. Näin ollen meidän kolmen hengen perheessämme kahdella oli lähes koko ajan koira sylissä. Aika lämmin jouluaatto siis. Neljäs koira "laivakoira"Milou on Wilman tuttu pitemmältä ajalta eikä Milouhun kohdistunut mitään valvontaa.Aikansa katseltuaan Milou ryhtyi liennyttämään kahden isomman koiran; Wilman ja Kessen välejä. Saatuaan niitä parempaan kuosiin, Milou haki Noppea sohvalta leikkimään. Nimitimme Miloun Ahtisaareksi

Kesse ja Noppe saivat lahjansa kotona; pehmoleluja, palloja, luita. Alla video meidän koirahistoriamme lyhyimmän aikaa kestävästä lelusta; rokkihemmosta, joita meni kaksi lelua kahdessa minuutissa.

Uudenvuoden aatonaattona olimme koirien kanssa Blinikutsuilla, joilla oli mukana 7 naista, taas neljä koiraa ja kolme lasta/nuorta. Koirat olivat dalmatialaisia. Nopen makuun aika suuria ja tilaa ei ollut mitenkään hurjan paljon. Noppe pelkäsi kylässä isoja pehmoleluja ja varjoja. Minun sylistäni se murisi ja koitti puraistakin toista dalmatialaista, jotka olivat tosi kilttejä, halusivat vain tutustua ja vähän leikkiä. Heti, kun Noppe alkoi sylissäni murista, laitoin sen lattialle. Eipä sillä enää ollutkaan paljon asiaa isoille koirille. Sylistäni oli turvallista murista, kun pääsi dalmatialaisen pään korkeudelle.

Varsinainen aatto vietettiin kotona suljettujen verhojen takana ikkunat, ovet visusti säpissä. Kesse pelkää pommeja ihan mahdottomasti; tärisee, läähättää, makaa saunassa lauteiden alla tai eteisen penkin alla, välillä sylissä. Pommitushan jatkui aattoiltapäivästä yö n. klo kahteen. Siitä selvittiin, mutta tosi ikävää, kun niitä pommeja on ihmisillä vaan vieläkin; tänään saunavilvoittelulle parvekkeelle mennessä juuri samaan aikaa paukahti pommi; Kesseä vietiin tosi lujaa saunan lauteiden alle. Edellisessa kappaleessa kerroin mitä kaikkea Noppe pelkäsi aatonaattona, mutta pommeja Noppe ei pelkää yhtään; veteli hirsiä kaikessa rauhassa, kun Kesse-mamma tärisi. Edellisen vuodenvaihteenhan Kesse oli mammalomalla pommivapaalla vyöhykkeellä Satamoilla.