esitimme Kessen kanssa eilen agilityssä. Rata; hyppy, A, rengas, hyppy, putki, hyppy, kepit, hyppy, hyppy, hyppy, pussi, keinu...kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ollut sitä. Oli kaikenlaisia leikkauksia, kiertoja ja  kääntöjä. Kesse päätyi yhdessä vaiheessa, kun piti hypätä, pyörimään ympyrää putkeen pois putkeen pois. Minulla taas välillä katosi punainen lanka kokonaan jolloin koira ei tietysti tiennyt mitä tehdä; renkaan jälkeen koiran piti kiertää este ja hypätä. Minä muistin, että putki, jota katsoin ja kuitenkin kroppa oli hyppy-esteelle päin. Kesse katsoi minua, että mitä toi taas sekoilee. Muutomilla muilla kaksikoilla oli vähän samanlaisia ongelmia.

Ihana, kun on tullut talvi; koirat juoksevat palttoot päällä pitkin Marjaniemen mäkiä ja rantoja. On niin kaunista niin kaunista!

Nyt heitetään isohkoa  tennispalloa ja Noppe katselee välillä luonto-ohjelmasta tiikerihaita. Noppe on kova katsomaan telkkaria; erityisesti luonto-ohjelmia. Kesse taas ei katso telkkaria lainkaan vaan on sieltä mieltä, että palloa pitää heittää koko ajan.