Vietimme koirien kanssa taas viikon Saarijärvellä. Maisema oli ihanan talvinen; koirat ulkoilivat neljä kertaa päivässä; kello neljän ulkoilu oli pisin. Silloin oli eniten aikaa ja valoa ja koirat nauttivat niin.

Lisäksi Kessellä oli maanantaina agility; ei mennyt kovin hyvin. Kesse oli kiinnostuneempi haistelusta.

Tiistaina koirat olivat mukana opintoihini kuuluvassa GPS- suunnistuksessa. Olivat oikein elementissään; 7 miestä ja me. Suunnistuksen jälkeen Kesse ja Noppe pääsivät pariksi minuutiksi luokkaan ja istuivat niin nätisti sylissäni kuin haluaisivat osoittaa, että mehän voitais olla täällä joka päivä.

Keskiviikkoiltana rantasaunalla koirilla oli kepin heittoa viidestä yhdeksään. Jopa Kesselle tarpeeksi; seuraavina päivinä ei hirveesti tarvinnut metsässä keppiä heitellä.

Mukavaa oli taas iltaisin maata kylkikyljessä koirien kanssa vaikkapa lueskelemassa ja välillä heitellä leluja tai koirien syödä luita. Ihanaa sekä koirille, että minulle, kun saavat olla mukana opintoviikoilla.