olivat tänään Nopen aamiainen. Kolmisen viikkoa sitten muurahaiset alkoivat vaeltaa parvekkeeltamme keittiöön. Ensin niitä oli jonkun verran, mutta päivittäin määrä lisääntyi huisisti ja muurahaiset kulkivat yhä pitemmälle. Kunnes saavuttivat yläkaapin siirappipullon. Siitä mieheni keksi, että laitetaan lasipurkin metallikansi parvekkeen lattialle ja siihen siirappia. Kaksi viikkoa sitten, kun ensimmäinen siirappikansi laitettiin, Noppe toi sen heti sänkyyn ja nuoli puhtaaksi. No, uudet siirapit ja kansi parvekkeelle. "Luomupyydys" on toiminut tosi hyvin ja Noppe on antanut sen olla rauhassa. Tänä aamuna kiusaus kävi kuitenkin liian suureksi eikä vahtejakaan ollut näköpiirissä. Heräsin siihen, kun Nopen hampaat kalisivat tyhjään kanteen. Siirappiin hukattautuneita muurahaisia oli tosi paljon, kun kantta viimeksi eilen katsoin. Aamunappulat eivät hirveesti tehneet kauppaansa, mutta onneksi Nopen ei vatsa tunnu kipeytyneen tästä erikoisesti ruokalajivalinnasta.

Huomenna alkaa Kessellä pieni näyttelyturnee Karjaalta. Viikon päästä sunnuntaina on vuorossa Heinola. Heinolan näyttelyyn ei ole ilmoittautunut kuin kolme pihistä. Luin Tarun blogista, että Taru tulee Heinolaan eli Taru, Kesse ja joku kolmas! Siitä sitten viikon päästä on Helsingin näyttely ja sitä ennen 22. päivä alkavat Kessen agilitytreenit.

Kiva on koiran/koirien kanssa touhuta kaikenlaista, mutta nyt tietysti harmittaa, kun kaikki tämä edellä mainittu harrastelu on pois torpalla olosta. Kaikkiin näihin juttuihin on ilmoittauduttu jo kauan ennen kuin torpasta oli mitään tietoa. Työaikoina ei välttämättä näyttelyihin ehdi, koska on vain joka kolmas viikonloppu vapaata, joten ajattelin, että lomalla on hyvä käydä näyttelyissä. Onneksi Heinolaan on torpalta vain luikaus ja toisaalta omalla torpallahan saa olla kaiken liikenevän vapaa-ajan. Olen varannut seuraavan loman elokuun loppuun ja silloin aion istuttaa torpan pihaan ensimmmäiset omenapuutHymy