Leikkasin eilen koirien kynnet. On muuten paljon helpompaa leikata seitsemän viikkoisen pihiksen kynnet kuin seitsen viikkoisen bokserin kynnet; pihisten edeltäjän Vinskin ensimmäisen kynsien leikkaus on jäänyt kyllä ikuisesti mieleen. Meitä oli kaksi naista, minä ja ystäväni, joka työskenteli Jorvin teholla hoitajana. Niin vain Vinski pani hanttiin, että ystäväni putosi kerran sängystäkin, jossa kynsiä leikkasimme. Mutta tulivat leikatuksi ja siitä eteenpäin aina ne kymmenen vuotta, jotka Vinski eli.

No nyt uudempiin tapahtumiin. Minulta jäi eilen koirien namipussi sohvapöydälle kynsien leikkuun jälkeen. Illalla koitimme käydä nukkumaan, mutta Noppe äityi pureskelemaan jo pitkään unessa ollutta miestäni, joten minun täytyi ottaa koira syliin. Tästä Noppe tuumasi, että rajoitusta, en tykkää eli vinkumaan ja valittamaan. Tämä sitten huolestutti kovasti mamma Kesseä, jonka kuulin hakevan namipussin sohvapöydältä. Kesse tuli rapistelemaan sitä sängyn alle ilmeisenä tarkoituksenaan saada minun huomioni kiinnittymään siihen Nopen sijaan. En reagoinut, joten Kesse tuli sänkyyn ja paiskasi minua pussilla. Annoin Kesselle yhden namin ja käskin käydä nukkumaan. Näin tapahtui ja Noppekin rauhottui. Mutta aika ovelaa apua pennulle

Tänä aamuna Noppe otti pojan sukan. Kesse ei halunnut jäädä huonommaksi ja haki myös sukan. Kesse on myös pienestä asti tykännyt sukkien ottamisesta. Minä itse olen jo koko sen ajan, jonka Kesse on meillä ollut, pistänyt sukat jonnekin ylös, mutta miesväki jättää sukat ystävällisesti koirien otettavaksi. Tämä sukkainto on kuulemma aika yleistä pihiksillä.

Asiasta kolmanteen; oma esittelyni on jäänyt. Olen Jaana ja perheeseen kuuluu miehen lisäksi 18 vuotias poikamme.